Olen omaishoitaja ja asumme kahdestaan Kuopiossa. Äiti (95v)  ja tytär (68v).  Molemmat olemme kissavouteja ja päätimme ottaa kissan. Aloin etsimään sitä netistä oikein tosissani. Kävin läpi kissojen myyntisivuja aivan Uudenmaan lääniä myöten. 

Aluksi näytti siltä että eivät halunneet antaa kissaa kerrostaloon. Siihen tyssäsi kaikki kiinostuneet.  Mielestäni kissat on enemmän turvassa kerrostalossa. Siellä ei saa pitää kissaa vapaana vaan remmissä joten se ei juokse valtoimenaan metsissä joten omistaja näkee mitä tapahtuu. 

Ninpä sitten vihdoin tuli puhelu jossa kysyttiin että etsinkö kissaa itselleni. Sanoin että kyllä etsin. Hän kertoi että heillä on kaksi kissanpentua jotka etsivät kotia. Hän ohjasi minut sivuille joissa voin käydä katsomassa kumman haluan valita. 

 

IMG_3504.jpg

Menin sinne sivuille ja valitsin  tummemman, etualalla olevan kissan pennun. Niinpä sovittiin että tulisin hakemaan sen linja-autolla noin viikon päästä. He lupasivat tuoda sen pennun Joensuun linja-autoasemalle. 

Viikko ei ehtinyt kulua umpeen kun tuli puhelin soitto. Kissojen luovuttaja soitti että se pentu jonka valitsin oli ulkona saanut niskaansa ruhjevamman. He kysyivät haluanko vielä sen pennun. Ajattelin että ehkä olis parempi ottaa terve pentu koska jos joudumme lääkitsemään sellaista ruhjevammaa joka ehkä ei parantuisi heti jne. Niinpä sanoin sen ja kysyin että vieläkö on vapaa se toinen pentu. Kyllä se oli vapaa ja niinpä päätin sitten hakea sen toisen pennun. 

 

IMG_3505.jpg

Niinpä  sitten päädyin tähän suloiseen pentuun.